Työtilat
Vallilan taiteilijatalo, Helsinki
Vallilan taiteilijatalo on 125 kaikkia kuvataiteen aloja edustajan kuvataiteilijan "taidetehdas" Helsingin Vallilassa. Taiteilijatalo muodostuu kolmessa eri kiinteistössä olevasta sadasta erikokoisesta työtilasta. Suurimmat työhuoneet ovat yli 100-neliöisiä ja pienimmät alle 20-neliöisiä, joten ne tarjoavat mahdollisuuksia erilaiset tarpeet omaaville taiteilijoille. Tilat on vuokrattu taiteilijoille vakituisiksi työtiloiksi, lisäksi talossa on kaksi stipendiateljeeta. Talossa on myös säätiön toimisto. Taiteilijatalon kokonaiskerrosala on noin 6.000 neliömetriä.
Lemuntie 6, 00510 Helsinki
Säätiö osti vuonna 1999 koko Lemuntie 6 Oy -kiinteistöyhtiön koko osakekannan ja sai näin noin 2.200 bruttoneliömetrin tilat
taiteilijakäyttöön. Osin nelikerroksiseen entiseen pienteollisuustaloon kunnostettiin 37 työhuonetta, joissa työskentelee 46
kuvataitelijaa (2007). Talossa on myös kirjapaino. Hankinta ja peruskorjaus rahoitettiin taiteilijoilta perittävillä vuokrilla
katettavalla lainalla, valtion ja Helsingin kaupungin avustuksella sekä Suomen Taiteilijaseuran kautta saadulla
testamenttilahjoituksella.
Kiitoksena testamenttilahjoituksesta Vallilan taiteilijatalossa on kaksi stipendiateljeeta, jotka on nimetty talon
testamenttilahjoituksen tehneiden taidemaalari Werner ja Helena Åströmin mukaan ja joihin Suomen Taiteilijaseura
valitsee ateljeestipendien saajat kolmeksi vuodeksi kerrallaan.
Lemuntie 4 D ja Nilsiänkatu 11-13 F, 00510 Helsinki
Vuonna 1999 säätiö osti samalla kertaa myös 1.900 bruttoneliömetrin tilat viereisen Tehdaskiinteistö Oy Kisällitalon
kolmesta kerroksesta. Tiloihin saatiin 23 työhuonetta 30 taiteilijalle. Lisäksi talossa on valokuvataiteilijoiden yhteinen
värivedostuslaboratorio, digitaalikuvatekniikkaan erikoistunut yhtiö ja tekstiilitaiteilijoiden yhteistyöhuone.
Taiteilijatalo laajeni vuonna 2004, kun säätiö osti Helsingin kaupungilta 1012 kerrosneliömetrin lisätilat Kisällitalon
ylimmästä kerroksesta. Käyttöön saatiin 15 yli 4-metriä korkeaa työhuonetta, joiden käyttäjinä on 21 taiteilijaa.
Tilojen ostoa ja peruskorjausta tuki opetusministeriö.
Pälkäneentie 18, 00510 Helsinki
Viimeisin laajennusvaihe toteutui vuonna 2006 kun säätiö osti ja kunnosti naapurikorttelista 22 taiteilijan käyttöön 800 kerrosneliömetrin tilat Pälkäneentie 18 rakennuksen kahdesta ylimmästä kerroksesta. Opetusministeriön valtionavustuksen lisäksi hankinnan mahdollisti taidemaalari ja -graafikko Olavi Vepsäläisen ja filosofian tohtori Ilma Roponen-Vepsäläisen testamenttilahjoitus.
Herttoniemen taidevalimo
Pikkupurontie 3, 00880 Helsinki
Puh: (09) 788 830
1960-luvulla kuvanveistäjien aktiivisuuden tuloksena Herttoniemeen valmistui taidevalimorakennus, joka nykyisin on vuokrattu Herttoniemen Taidevalimo Oy:lle, jossa ammattivalurit valavat tilauksesta teoksia pronssiin. Valimossa voidaan tehdä kookkaita töitä; useimmat Suomen suurista monumenteista on valettu Herttoniemessä. Valimo tekee myös veistosten kunnostustöitä.
Tattarisuon kiviveistämö
Tuulilasintie 15, 00770 Helsinki
Puh: (09) 389 4592
Tattarisuon kiviveistämö on vuokrattu tiloissa työskentelevien kuvanveistäjien perustamalle Taidekivenveisto ry:lle. Myös yhdistyksen ulkopuoliset kuvanveistäjät voivat työskennellä tiloissa ja käyttää yhdistyksen omistamia laitteita erillistä korvausta vastaan. Tietoja Taidekivenveisto ry:stä: www.helsinkisculpture.net
Kalasataman taiteilijatalo
Vanha Talvitie 9 / Verkkosaarenkatu 1, Helsinki
Ateljeesäätiö hankki vuonna 2007 entisen teollisuusrakennuksen Kalasataman alueelta Helsingistä ja peruskorjasi sen tiloihin työhuoneita.
Rakennuksen toisessa kerroksessa on 13 työhuonetta, isoin 77 m2 ja pienin 15 m2. Huonekorkeudet ovat 3 - 3,5 m. Kerroksessa on myös määräaikaiseen käyttöön tarkoitettu Lietsalo-ateljee. Ensimmäisessä kerroksessa on kaksi 41-48 m2 omalla sisäänkäynnillä ja wc:llä varustettua 3,5 m korkeaa työhuonetta, jotka soveltuvat hyvin esim. kuvanveistäjille. Kerroksen muissa tiloissa jatkaa toistaiseksi Kansallisen audiovisuaalisen arkiston Elävän kuvan museo.
Arabian työhuone- ja varastotilat
Hämeentie 135 B, Helsinki
Ateljeesäätiö vuokrasi Eläkevakuutusyhtiö Varmalta vuoden 2008 lopulla 10 vuodeksi 500 m2 tilat Arabiasta, TaiK:n talosta. Tiloihin on kunnostettu yhdeksän 18-46 neliön kuvataiteilijan työhuonetta, sekä kuusi 10-21 neliön erillistä, taiteilijoille vuokrattua varastoa.

