Grassinan ateljeetalo

Casa Finlandese
Via L. Lippi 3
50012 Grassina
Italia

Casa Finlandese avattiin suomalaisten kuvataiteilijoiden yhteiseen työskentelykäyttöön vuonna 1968. Yli 50 vuoden ajan ateljeetalo on tarjonnut taiteilijoille puitteet oman työskentelyn kehittämiseen rauhallisessa ympäristössä sekä mahdollisuuden syventyä italialaiseen taidemaailmaan.

Ateljeetalossa on työskentely- ja majoitustilat neljälle taiteilijalle sekä heidän mahdollisille seuralaisilleen. Talossa on mahdollisuus olla vuorovaikutuksessa ja tutustua myös muiden työskentelyyn; talossa työskentelee samanaikaisesti neljä taiteilijaa kerrallaan.

Työskentelyjaksojen pituus vaihtelee yhdestä kuuteen kuukauteen. Ateljeita vuokrataan suomalaisille tai Suomessa asuville kuvataiteilijoille. Peruutuspaikkoja tarjotaan myös muille visuaalisen alan tekijöille.

Katso täältä:  Ajo-ohjekartat Grassinaan

Ajo-ohje Grassina Casa Finlandese 2020.pdf

Tilat

Ateljeetalo sijaitsee Grassinan kylässä 12 kilometriä Firenzestä Toscanan kukkuloilla rauhallisessa miljöössä. Grassinan keskustorilta on noin yhden kilometrin matka ylös kukkulalle ateljeetalolle.

Ateljeetalo on osa vanhaa, osin 1500-luvulta peräisin olevaa, rakennusta, joka on peruskorjattu vuosina 1988-89 ja 2017-2018. Talossa on neljä ateljeeta, joihin jokaiseen liittyy joko erillinen makuuhuone tai makuutila. Ateljeiden koko vaihtelee 28–57 neliön välillä. Talossa on pieni valokuvapimiö, joka on kaikkien taiteilijoiden käytössä. Työtiloissa on maalausteline ja työpöytiä. Pontormo-ateljeessa on grafiikan prässi.

Botticcelli on erillinen yksikkö alakerrassa. Se on yhtenäinen työ-, oleskelu ja makuutila (57 m2), jossa makuukoroke on erotettu muusta tilasta. Oma sisäänkäynti, kph ja keittiö.

Pontormo jakaantuu kahteen kerrokseen. Alhaalla on ateljee (43 m2), jossa on vetokaappi ja grafiikan prässi. Yläkerrassa on makuuhuone (21 m2), jossa on lavuaari. Pontormon käytössä oleva kylpyhuone on erillään pesulatilan vieressä yhteistiloissa.

Giotto on yläkerran ateljee (20 m2) ja makuuhuone (19 m2). Oma wc ja erillinen suihku, työhuoneessa lavuaari.

Donatello on erillinen korkea ateljee (28 m2) ja makuuparvi pihatasossa. Ei sovi pienille lapsille. Oma sisäänkäynti, keittiö ja kph.

Raffaello (16 m2) on makuuhuone, joka ei sovellu työskentelyyn. Vuokrataan ensisijaisesti Pontormon lisähuoneeksi (huoneiden välinen äänieristys on puutteellinen), mutta säätiön harkinnan mukaan myös muuhun lyhytaikaiseen majoitukseen.

Asukkaiden yhteiskäytössä ovat keittiö ja oleskelutilat, sekä pesuhuone pesukoneineen. Talossa on asumisen perusvarustus ml. liinavaatteet. Langaton nettiyhteys toimii yhteisessä oleskelutilassa, pihalla ja ateljeissa. Donatello-ateljeessa tosin nettiyhteys toimii hitaasti. (Jos asukas tarvitsee hyvin tehokasta nettiyhteyttä, suosittelemme mokkulan tms. hankintaa.) Talon yhteistilassa on myös puhelin ja radio.
Talon huoneet on sisustettu kahdelle henkilölle. Tarvittaessa talosta löytyy lisäsänkyjä, pinnasänky ja syöttötuoli.

Ateljeetaloon voivat tulla työskentelemään myös perheelliset taiteilijat. Hakijoiden tuleekin huomioida, että residenssissä talon pihaa ja yhteistiloja elävöittävät usein – erityisesti kesäisin – lasten elämä äänineen ja toimineen. Jos hakija on mieltynyt hiljaisuuteen ja häiriöttömyyteen, tämä kannattaa ottaa huomioon jo hakuvaiheessa. Myös hakijan, joka on hyvin allerginen tai herkistynyt esimerkiksi homeitiöille, kannattaa hakuvaiheessa huomioida vanhojen italialaisten rakennusten kosteusolosuhteet.

Lemmikkieläimiä ei voi ottaa mukaan taloon.

Hakeminen

Hakemuksen Grassinan ateljeetaloon voi tehdä jatkuvasti sähköisellä hakulomakkeella. Hakulomake on samalla vuokrasopimus.

Hakulomake ja varauskalenteri, jossa näkyvät vapaat jaksot, löytyvät Haettavana-sivuilta.

Etusijalla ovat Suomen Taiteilijaseuran jäsenjärjestöihin – Taidemaalariliitto, Suomen Taidegraafikot, Suomen Kuvanveistäjäliitto, Valokuvataiteilijoiden liitto ja Muu ry – kuuluvat taiteilijat. Yllä mainittuihin liittoihin kuulumattomat voivat hakea työskentelyjaksoja aikaisintaan viisi kuukautta ennen vuokrakauden alkamista.

Säätiö ilmoittaa hakijalle valinnasta sähköpostilla ja mikäli päätös on myönteinen, lähetetään vuokralaiselle varausmaksulasku sekä varsinainen vuokralasku ja talon ohjeet. Saatuaan laskun vuokralaisen tulee maksaa varausmaksulasku eräpäivään mennessä, muutoin varaus peruuntuu ja tila vuokrataan seuraavalle jonotuslistalla olijalle.

Apurahat

Residensseihin voi hakea apurahaa esimerkiksi seuraavilta tahoilta:

Kulttuurirahasto│Liikkuvuusapurahat Haku kahdesti vuodessa.

Taiteen edistämiskeskus │ Kohdeapurahat. Kansainvälistymiseen ja ulkomaan matkakuluihin voi hakea Taikesta apurahaa kaksi kertaa vuodessa, keväällä alueiden apurahahaussa ja syksyllä kohdeapurahahaussa.

Culture Moves Europe